torstai 9. toukokuuta 2013

HELLO AGAIN TO ALL MY FRIENDS


together we can play some rock 'n' roll
© Skrillex - Rock 'n' Roll (Will Take You to the Mountain)

I'M BACK

Hei kaikki ~ Anteeksi tästä pitkähköstä tauosta. Huhtikuu on ollut kiireisin koskaan ja näin kouluvuoden lopussa kokeita on joka viikolla paljon. Haluan saada kokeista edes jotenkin hyvät numerot, joten suurin osa vapaa-ajastani kuluu niihin lukemiseen :c Nyt sain aikaa tehdä postauksen tän helatorstaivapaan ansiosta, joten, toivottavasti ette luulleet minun lopettaneen nukkeilua.

Aloitetaan tämä postaus vaikka tämmöisestä haasteesta, jonka sain. Mua ärsyttää, kun kaikki haasteet ovat nykyään vain alle 200 lukijan blogeille, nyyhkis. Tääkin on nähtävästi, mutta koska mut nyt haastettiin, niin teen tämän (: Sain haasteen Saltzu Pööltä, kiitos ♥


11 faktaa minusta:

Käyn seitsemättä luokkaa.
Mulla on maantienväriset hiukset, jotka haluaisin värjätä tummemmaksi.
Oon hikipinko, mutten tee sitä tahallani, vaan koulumenestys tulee melko luonnostaan :'D En siis tarkoita, että pärjäisin kokeissa tms. ilman lukemista, mutta pärjään koulussa melko helpolla.
En pärjää taide- ja taitoaineissa kovinkaan hyvin, lukuaineet ovat vahvuuteni.
Olen liian itsekriittinen ja jollakin asteella perfektionisti.
  Mulla on erovanhemmat ja asun kummallakin vanhemmalla aina vuoroviikoin.
Oon huono puhelimenomistaja; mulla on ollut tähän mennessä jo 8 puhelinta. Jotenkin niille vaan aina käy jotain xD En oo kyllä toisaalta koskaan rikkonut minkään mun kännykän näyttöä.
En katso televisiota tai ole tietokoneella juuri ollenkaan: sen sijaan roikun kännykällä päivittäin tuntikausia ja katson paljon YouTube-videoita.
Tilaan montaa pelikanavaa YouTubessa, koska pelivideoita nyt vaan on kiva katsella x) Subbaan PewDiePieta (brofist jokaiselle brolle joka lukee tätä), mutta eniten katselen Minecraft-pelivideoita. Suurin fanituksen kohteeni on CaptainSparklez ♥ Katson YouTube-videoita päivittäin 1-2 tuntia.
En katso animea tai lue mangaa. Olen katsonut tasan yhden animesarjan ja se oli Puella Magi Madoka Magica :'D
wubwubwub Kuuntelen elektronista musiikkia <3

Kysymykset minulle:


1. Millä tietämälläsi nukella on paras faceup?
Hmm, ehkäpä Romantic Alicella, sillä se on melko moneen eri tyyliin sopiva perusmeikki.
2. Oletko hankkimassa lähiaikoina uutta nukkea?
En, pidän nukkejenostotaukoa.
3. Mikä on suosikkinukentilaamispaikkasi?
Pullip Style ehdottomasti.
4. Mikä on lempiblogisi?
On paljon hyviä blogeja c: Suurimpana inspiraationa mulle on toiminut Little Place For Dolls ja Dolly ♥ Kisses, harmillisesti molemmat ovat lopettaneet.
5. Millaista musiikkia kuuntelet?
Kuuntelen enimmäkseen elektronista musiikkia, eli dubsteppia, housea ja drum 'n' bassia. Voisin selostaa teille loputtomiin kaikista subgenreistä, joita kuuntelen, mutta musta tuntuu, että ketään ei kiinnostais :--D Normipopin puolelta tulee kuunneltua Taylor Swiftiä.
6. Oletko blogini lukija?
Ää, en :(/
7. Mitä mieltä olet anonyymeista?
Jotkut on ihan kivoja, mut sit on nää haukkujat, jotka ei uskalla seistä mielipiteensä takana. Niistä en tykkää.
8. Pullipit, Dalit vai Taeyangit?
Pullipit, tosi monipuolisia kuvattavia. Siitäkin voi jo jotain päätellä, että mulla on niitä 5.
9. Mitä teet netissä bloggaamisen ohella?
Olen facebookissa, selailen tumblria ja muita foorumeita ja katson YouTube-videoita. Aika perusjuttuja. GoSupermodelissa en enää käy.

En jaksa haastaa nyt ketään tai laatia uusia kysymyksiä, tehkööt joku jos huvittaa :3

***

Muutaman viikon vanhoja kuvia tästä mun uusimmasta nukesta. Neidin nimeksi tuli Melinda, hän on Sakuran pikkusisko (: Osa teistä on voinut nämä Pullip Suomessa jo nähdäkin, mutta oh well.












Melinda sai siis tosiaan Sakuran vanhan peruukin ja noi mun vihreät, ylimääräiset chipit, tarkoitus ois kyllä uudet chipit hankkia ja lisää ripsiä jostain hommata, jos vaan löytäisin tarpeeksi tuuheita :(

***

Kävin viime viikonloppuna mökillä kuvaamassa Zoéa. Tuuli tosi paljon, mutta sain kuitenkin muutaman hyvän kuvan :--D Mulla oli mukana myös Isabelle, joka on saanut uuden peruukin, mutta tuulen vuoksi sen kuvat eivät onnistuneet .__.












Olen tehnyt tuon mekon itse, jos jotakuta kiinnostaisi ostaa se, niin laittakaa sähköpostia osoitteeseen jatzza(ät)gmail.com . Tuohon ät-kohtaan siis @-merkki, en vaan halua spämmibottien löytävän mun sähköpostia ja täyttävän sitä roskapostilla. Hinta olisi n. 10 euron paikkeilla? Tuun ompelemaan tonne itse kauppaankin aikanaan jotain, kunhan saan kaikki jutut varmistettua. c:

***

Sellaista siis, yritän saada ensi postauksen nopeammin kuin puolessatoista kuukaudessa valmiiksi ;3 Nuket innostaa tällä hetkellä paljon tän kevään ansiosta, joten mulla on pari ihan kunnollista photoshoottia suunnitelmissa. 'Till the next time, honeys! <3

xoxo. lily

11 kommenttia:

  1. Kiva kun palasit >u< Ihanan nimen sai uusi nukke, Melinda on niin kaunis owo Ja Zoé ikuinen metsän keijukainen <3

    sallajanuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Melinda *o* Ihana neitokainen <3 Niin söpö ja pusmus ihan täydellinen ! Zoèkin oli niin kaunis. Sun nuket ovat tulleet taivaasta tänne maanpinnalle, kun ei ne voi olla noin täydellisiä ; n ; ♥
    Nyt muuten ärsyttää kun tajusin, että toi mekko on ihan hemmetin upea, oot ihan sairaan hyvä tekemään nukeillesi vaatteita (ton yhden mekon takia mä sen tajusin :D) ja mulla ei ole varaa ostaa sitä e____e
    Mutta ihaninta tässä taisi olla se että sä postasit taas ! ^o^

    VastaaPoista
  3. Oih nukkesi ovat ihania<3

    VastaaPoista
  4. Ääää oon niin kateelline, miksen mäki osais ommella kaikkia siistejä vaatteita mun nukeille :/ jaja Zoé<3

    VastaaPoista
  5. Aww~ Ihania kuvia n w n Melinda on kyllä aika sulonen otus :3 Ja Zoé on niin yli ihana ♥ Se on niin asfkapbho ;3; Ja hyvä ettet oo lopettamassa nukkeilua c:

    minunsuloisetnuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. *brofist* ;)
    Ihania kuvia, Melinda on hirmu nätti tolla Sakuran vanhalla peruukilla ja noilla chipeillä, I like! :3 ♥
    Ja Zoe ♥♥ Oot hyvä stailaamaan nukkejas, tykkään molempien asuista + oot tosi hyvä ompelee. owo
    Argh en osaa kommentoida :'D

    VastaaPoista
  7. Taaskin ihania kuvia. :)

    -nobbba

    VastaaPoista
  8. Äwäwä Ö.Ö Ihania! ♥ Oot muuten ihan hyber-hyvä tekee vaatteita ton perusteella :DD OStaisin mutta sille on varmasti jo halukkaita :P Tosi söpö muuten uus nukkes ^3^

    http://boku-no-kokoro.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. sulla on ihanii nukkejjj<3<33<3<3

    VastaaPoista
  10. AHAHAHAHA Minecraft-nörtti ilmoittautuu 8)))))
    Toinen kommentti tänää mutta oli pakko... <3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista